Sivut

perjantai 21. elokuuta 2015

Liebster Award


Blogini on ollut hiljaiselossa muutaman kuukauden ajan kun aikaa on kortilla.
Käsityöblogeja en ole viime aikoina seurannut kovin ahkerasti, 
tuntuu että innostus istua läppärin ääreen illalla ei ole kun työssä istuu pitkät päivät koneella. 
Blogihaaste löysi kuitenkin minut ja kiitos siitä kuuluu Mekkosirkukselle.
Jospa tästä saisi taas innostusta päivittää blogia vähän säännöllisemmin :)

Haasteen säännöt menevät siis näin:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, jolla on alle 200 seuraajaa.
4 Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.


Tässä vastaukseni Mekkosirkuksen esittämiin kysymyksiin

1. Miten innostuit ompelemisesta?
Ompelu on ollut läsnä aina. Äitini ompeli melkein kaikki mun ja mun sisaruksien vaatteet. Teininä ompelin pikkusiskon kanssa tosi paljon itsellemme. Kun esikoinen syntyi innostuin ompelemaan monen vuoden tauon jälkeen jotain, mutta ne eivät koskaan ollut käytössä, niin kamalat niistä tuli. Kun odotin toista lastamme kuulin ystävältä että hän oli mennyt Syjunta nimiselle kurssille ja siitä itselle heräsi taas kiinnostus että josko minäkin. Seuraavana syksynä ilmoittauduin samalle Syjunta kurssille ja todellinen ompeluinto syntyi. Lisäksi Syjuntan kautta sain paljon uusia samanhenkisiä ystäviä.

2. Onko sinulla harrastuksia käsitöiden lisäksi?
Tällä hetkellä en ehdi tehdä niin paljon käsitöidä mitä haluaisin sillä lapset, työ ja mun toinen harrastus vie liikaa aikaa. Mun toinen harrastus on liikuntaa. Rakastan pyöräilyä, juoksemista ja vaeltamista. Näiden parissa menee paljon aikaa ja parasta siinä on että pystymme harrastamaan perheenä. Koko perhe on usein yhdessä liikkumassa.

3. Kenelle ompelet?
Ensisijaisesti ompelen lapsilleni, mutta myös itselleni ja miehelleni ompelen paljon. Jonkin verran olen tehnyt tilaustöitä ja sitten lahjoiksi olen ommellut vähäsen.

4. Lempikaavasi?
En tiedä onko mulla mikään tietty lempikaava. Olen aika laiska piirtämään kaavoja joten perusvaatteisiin käytän yleensä yksi ja sama jota sitten ilman kaavaa muokaan halujeni mukaan. Välillä onnistuu hyvin ja toisinaan vähän huonommin :)

5. Mikä olet ammatiltasi?
Ammatiltani olen Operatiivinen ostaja Metalliteollisuudessa. Olen ollut saman yrityksen palkkalistoilla nyt 7 vuotta ja viihdyn hyvin miespainotteisessa työympäristössä. Onneksi siellä on muutama "nais sielunkumppani" :)

6. Suosikkikangaskauppias?
Oi, niitä on monta. Ainola, Majapuu, Pehemiä, Jonic-textil..... Lista on pitkä. Tilaan yleensä sieltä mistä löydän mieluisia kankaita. Tällä hetkellä olen erittäin tykästynyt Leena Rengon piirtämiin kuoseihin.

7. Ompeletko tarpeeseen vai ompelemisen ilosta?
Sekä että. Yleensä tarve on takana mutta jos en nauti tai ei innosta ompelemaan saatan ostaa tarvittavat vaatteet kaupasta. Ompelu on mulle terapia ja hengähdys hetkiä ja pyrin pitämään se sellaisenaan. En halua että siitä tulee stressimomentti.

8. Minkä uuden ompelemiseen liittyvän asian suunnittelet ompelevasi?
Keväällä aloitin takki projektin itselleni. Se jäi kun ei inspis riittänyt toteuttaa sen. Sen suunnittelen ompelevani syksyn aikana. Lisäksi "listalla" on muutama paitaa itelleni, huppareita ja perusvaatteita.

9. Mitä blogia luet mieluiten?
Viime aikoina olen ollut huono seuraamaan blogeja mutta kun luen blogeja ne ovat ompelublogit, treeniblogit tai sisustukseen liittyviä blogeja.

10. Miten päädyit aloittamaan bloggaamisen?
Aloitin bloggaamisen kun halusin jakaa ompeluksiani muille käsityöihmisille. Lisäksi mun pikkusisko asui silloin Australiassa ja sitä kautta hän pääsi osalliseksi meidän elämää blogin välityksellä.

11. Mikä on lempimateriaalisi?
Tällä hetkellä käytän paljon trikoota ja joustocollege. Joustocollegesta pidän erityisen paljon koska siitä tulee niin kivoja vaatteita.

Haastan seuraavia blogeja mukaan:

Kysymykseni haastetuille:
1. Mikä on sun käsityö historia?
2. Millainen tunne tulee kun jokin haastava ompelus onnistuu?
3. Oletko kangashamstraaja?
4. Mitä musiikkia kuuntelet kun ompelet?
5. Harrastatko muita käsitöitä kun ompelu?
6. Suosikki kuosisuunnittelijasi?
7. Mitä muuta sun elämään kuuluu ompelun lisäksi?
8. Onko joku tietty henkilö vaikuttanut ratkaisevasti että olet innostunut ompelusta?
9. Lempimateriaali?
10. Mitä puutarhassasi kasvaa/ Mitä kasvaisi puutarhassasi jos sulla olisi sellainen?
11. Oletko aamu vai ilta ihminen?




tiistai 13. tammikuuta 2015

Takkeja takkeja

Sylandia no 1 vuosi 2015. 
Jo perinteeksi muodostunut Sylandia pidettiin loppiaisena ja tällä kerta minulla ei ollut suuri määrä vaatteita mitä tehdä. 
Päätin tehdä kummallekin lapselle jo pitkään suunnittelemat takit.
Eliaksen takin ehdin etukäteen valmistella että oli vain ryhtyä ompelemaan kun sylandia alkoi.
Kaavan olen ottanut Ottobre 1/2013 lehdestä ja pienillä muutoksilla sain kaavan mihin olin tyytyväinen. Takin koko on 116.
Kangas olen muistaakseni löytänyt Ikean poistonurkasta joskus. Hupussa on fleece ja takissa puolipaksua vuorikangasta. Vuorikangas oli omasta jemmasta ja pituudeltaan ei ihan riittänyt. Takakappaleeseen sauman päälle ompelin traktorinauhan.

Takki oli kivaa ja haasteellista ommella ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Kaikki onnistui paremmin kuin odotin.


Annin takkia tein Ottobre 4/2013 lehden kaavasta, hieman muokkasin kaavan. Takki on tehty koossa 128. Tämä takki ei sujunut ihan niin hyvin kun Eliaksen takki, aika paljon takkuamista oli ja meinasin jo luovuttaa mutta sain kun sainkin kotona takki valmiiksi.
Kangas on vanhempi Ikean kuosi minkä olen löytänyt kirpparilla.
Hupussa on fleeceä ja tähän olen käyttänyt ohutta vuorikangasta.
Lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.

Sovituskuvia







sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lahjat ja jouluompelut

Lahjoja on tullut ommeltua aika paljon tänä syksynä, kaikki en ole ehtinyt valokuvata tai näyttää blogissa. Tässä muutama vaate mitä olen ommellut.

Jouluksi ompelin muksuille jouluvaatteet.
Pojalle huppari ja harmaat collegehousut.
Hupparikangas on Stoff & Stil ja housukangas on EK:n joustocollege.
Kiva "tonttu" asu joka voi käyttää muulloinkin kun jouluna.
Hupparin kaava on Ottobre lehdestä koko 116 ja housujen kaava on Season Looks lehdestä.


Tyttö halusi niin pitkän mekon mitä vaan on mahdollista saada. Suunnittelimme mekon yhdessä ja hän sai aika pitkälle päättää millainen siitä tulisi.
Sydänkangas ostin Tampereen käsityömessuilta, Indie Fabrics standilta.
Yläosan kangas on ohuempaa trikoota missä kultaisia palloja.
Mekon olen suunnitellut itse.



Tytölle ompelin pukinkonttiin joustocollegesta leggarit jossa rypytetyt lahkeet.
Koristeeksi A kirjain paljeteista.
Kangas on EK:n palalaarista.
Pojalle pukinkontista ilmestyi paita ja housut.
Paidan kangas olen ostanut Poppanavakasta.
Housut ovat joustocollege EK:n palalaarista.


Tytöllä oli Joulukuussa nimipäivä ja hän on pitkään toivonut hameen joka olisi edessä avoin.
Kerran kun käytiin syksyllä Eurokankaassa hän sai valita sieltä kankaan.
Tein tästä hameesta sellaisen että sen voi käyttää leikissä myös viittana.



tiistai 30. joulukuuta 2014

Takkutukka ja Metsän liftarit

Ihastuin heti Ainolan Takkutukkaan ja Metsän liftareihin kun näin kankaan.
Nämä ovat niitä harvoja kankaita mitä olen tänä syksynä ostanut.
Ja lapsetkin tykkäsivät kankaista.
Päätin ommella niistä hupparit lapsille pukin konttiin jaämä on vähän paksumpi kangas ja sopii talveen erinomaisesti.

Takkutukkahuppari on omalla kaavalla tehty ja siitä tuli tosi kiva. Koko on 128.
Huppuun laitoin musta-valkoista raitatrikoota.

Pojalle tein hupparin Ottobre kaavalla ja huomaa että olen sitä tehnyt puolikuntoisena.
Kuvion kohdistaminen meni ihan väärin, mutta poika oli tyytyväinen.
Huppuun olen laittanut puna-valkoista raitatrikoota.
Onneksi kangasta vielä jäi että saan toisen paidan tehty siitä.
Pojan huppari 116.

 




Lapset eivät oikein innostunut valokuvauksesta ja en saanut kunnon kuvia.
Kankaat ostettu Ainolasta.
 

Vaatteet arkeen!

Meidän lapset käyttävät mieluiten ihan perusvaatteta, ja niistä meillä on ollut huutava pula varsinkin pojan kohdalla.
 
Kesän Ruotsireissulla käteen jäi tämä pääkallofarkkukangas. Tämän lapset itse valitsi.
Pojalle tein siitä vuorelliset farkut jossa etu ja takataskut. Farkut meni heti jalkaan kun sain ne valmiiksi ja jo illalla kun riisuin poikaa niin totesin että polvethan on jo ihan kuluneet Seuraavana päivänä poika laittoi housut päiväkotiin ja kun iltapäivällä hain, oli polvissa kangas kulunut puhki. Että niin kestävä farkkukangas. Ei auttanut kun leikata vanhoista kunnon farkuista laput ja laittaa polviin kunnon kangasta.



Pojalle on valmistunut pingviinipaita. Hänellä on tällä hetkellä eläin kausi.
Kaava Ottobren Bottoned Up, koko 110.
Kangas Ellen & Elvira


Yhteensopiva asu. Paita on Bottoned Up kaavalla tehty koossa 110. Kangas on ostettu Ruotsista.
Siihen ompelin yhteensopivat housut Majapuun raitacollegesta.
Housujen kaava on oma ja koko 104 jota oon pidentänyt.



Raidalliset froteehousut koossa 110. Raitafrotee on Metsolasta ja taskuissa keltaista velouria.
Kaava oma.

Pallopaita koossa 110.
Kangas Stoff&Stil



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Cosy dress

Ihana Noshin leveät raidat, ja tässä mun lempivärit samassa kankaassa.
Tunikan malli lähes täydellinen, oma versio alkuperäisestä Onion 2035.
Kangas ostettu Noshin kotikutsuilta.




Underbara Nosh bredrandiga tyg och mina favoritfärger på samma tyg.
Tunikans modell nästan perfekt, egen version av Onion 2035.
Tyget köpt på Nosh hemparty.