Sivut

lauantai 17. marraskuuta 2012

Oravan joulu

Varasin pari viikkoa sitten aikaa joulukorttien kuvaukseen ja kun aika oli varattu tuli se ainiainen murhe. Miten puen meidän lapsoset? Aluksi olin miettinyt sellainen vanhan aikainen tyyli ja kävin ostamassa Lindexista lapsille vaatteet.

Sitten mieli muuttui ja halusin itse ommella vaatteet kuvaukseen. Niinpä alkoi kankaan etsiminen viime tingassa. Tiesin just minkä kankaan haluan mutta sitä ei sitt löytynyt mistään... Tartuin viimeiseen oljenkorseen ja soitin Ahkera Liisaan, ja kysyin onko niillä Liandlon punainen orava. Ja sillä oli :) Huonosti alkanut päivä pelastui ja lounaalla menin hakemaan Laihialta kankaan. Metrihinta oli mehukas 26,80 € mutta ei auta kun on pakko saada ;)

 Enää 5 päivää aikaa keksiä kaava kahteen vaatteeseen ja vielä ommella ne. Maanantaina pesin kankaan ja etsin ja piirsin kaavoja. Tiistaina leikkasin kangasta ja aloitin Annin mekon ompelua. Mutta se ei aivan tahtonut onnistua niinpä sain muuttaa suunitelmani ja yksinkertaistaa mekon. Sitt kun sain mekon ommeltu ja eka sovitus niin sehän oli tytölle aivan liian iso vaikka olin piirtänyt kaavan koon 104 mukaan jota vain pidensin. Ei muuta kun saunoja purkaamaan ja kavensin sivuista 3 cm ja uusi kokeilu. Se oli edelleen liian leveä ja olin ihan tuskissani. Ihana mieheni keksi että mitä jos laittais sellainen leveä vyö. Kokeilin kuminauhalla ja se oli niin kuin piste In päällä :) Siihen se tiistaina jäi ja keskiviikkona jatkoin, hain päivällä Seppälästä vyön, tai siitä otin vain solki ja tein itse vyön kuminauhasta. Taskut vielä ja röyhelöhelma ja viihdoin mekko oli valmis.


 Enää torstai ja perjantai aikaa tehdä pojalle paita. Perjantaille meille oli tulossa vieraita että torstaina piti sitt siivota. Pääsin ompelukoneelle 22.30 illalla. Olin päättänyt että haluan nappilistan edessä paidassa ja se tuotti paljon harmaita hiuksia kuinka sen teen. Se onnistuikin yllättävän hyvin ja helposti ollakseen ensimmäinen nappilista. Kun yöllä lopetin oli enää vain helma ja kaula aukon reunustaminen. Perjantaina kun vieraat lähti puoli 9 maissa meikäläinen ryntäs koneelle ja ompelin paidan valmiiksi. Kaula aukko jouduin purkaa 3 kertaa ennen kuin olin tyytväinen. Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Urakka oli ohi :)



 
Nappilistasta tuli kiva kun siihen jäi sellainen ruskea kapea kaistale :)

Kaavat ovat uusimmasta Ottobresta 6/2012. Annin mekko kaava Tähkäpää, piirsin leveydesä koko 104 ja pituudesta 122, jota pidensin varmaan vielä 15 cm.
Pojan paidan peruskaava on Ottobre 6/2012 Raide peruspaita koko 92.
Ruskea kangas on putkijerseytä mitä on ollut kaapissa pitkään. Ruskea leveä kuminauha äidin kätköistä ja turkoosit painonapit Karnaluksilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti